HEIPPA
Pitkän pitkä tauko, syvä hiljaisuus ja jäykät sormet näppäimistöllä on tainneet olla kuluneiden, lähemmäs kolmen kuukauden teema. Mä olen elänyt hiljaiseloa puolet kesälomasta aina tähän päivään saakka, mikä tuntuu aivan uskomattoman pitkältä ja hurjan häveliäiseltä ajanjaksolta täällä blogin puolella. Mä tiedän, että oon ollut aivan kauhea bloggaaja, kun olen pitänyt näin suurta taukoa, jonka välissä on tullut muutama blogiteksti. Tämmöinen tauko ei ollut koskaan mun tarkoitus, eikä milloinkaan suunnitteilla. Mä yhä rakastan bloggaamista, toden totta, oon tehnyt sitä niin kauan. Kuitenkin niinä harvoina kertoina kun mä olen edes saanut aikaiseksi avattua mun tietokoneen, mä olen vain selaillut kaikkea turhaa välittämättä mun blogista lähes yhtään. Monen monta kertaa mä olen käynyt kurkkaamassa kuinka monta viikkoa ja päivää viime postauksesta on, ahdistunut ja sulkenut välilehden. Mä en edes haluaisi tietää, kuinka monta kertaa näin on käynyt. Tämän jälkeen mä olen vain niellyt häpeäni ja jatkanut turhaa selailua.
Tosi pitkään mun päässä pyöri vain negatiivisia asioita, mitä tulee blogiin, sinne postaamiseen ja kirjoittamiseen. Mua ainoastaan ahdisti ajatus siitä, että mun olisi pitänyt kirjoittaa tänne jotain. Ajatukset siitä, ettei mun postaukset ole tarpeeksi kiinnostavia tai luettavia masensi mua ja laski mun bloggausintoa tosi paljon. Kuvat tuntui olevan tosi epätarkkoja, huonolaatuisia ja teksti tönkköä ja väkisin väännettyä. Joka kerta kun mä otin varta vasten blogiin kuvia musta tuntui, että ne on huonoja, enkä mä tule niitä julkaisemaan, mihinkä aina suurin osa blogikirjoituksista tyssäs. Yhdessä kuvassa on ollut liian hämärä valaistus, toisessa kirkas. Jossain on ollut huono asettelu ja toisessa liikaa sisältöä. Aina jotain vikana, vaikka kuva kelpaisi. Kaikki tökkii. Ei hyvä, ei hyvä, ei ei ei. Uutta kuvaa putkeen, uudi yritys. Mutta jotenkin se delete-nappula aina hävitti kaikki kuvat ja kamera lensi takas hyllylle.
Voi postaamattomuus... Kun mä vähän tarkemmin olen ajatellut, mä luulen tämän kyseisen postaamattomuuden johtuvan paljolti myöskin siitä, että postausideoiden suunnalta mulla ei ole tullut minkäänlaista inspiraatiota. Ja jos onkin, ei sen potentiaali ole tänne asti yltänyt. Välillä musta on tuntunut, että tää blogi ei ole mun oma, vaan hyvinkin tekopyhä, jonne mun on täytynyt pakolla kirjoittaa jotain, mikä ei edes mua itseä kiinnosta. Musta on tuntunut, että oon kadottanut yhteyden mun blogiin stressin ja kirjoittamispaineiden takia. Tää on kuitenkin hyvin kinkkinen aihe, sillä mun mieliala vaihtelee niin suuresti, kun tullaan ylipäänsä bloggaamiseen. Toisena päivänä saatan kirjoittaa monta postausta etukäteen innon vallassa, toisena julkaisen huonosisältöisiä, aiheettomia ja laaduttomia yritelmiä, joihin en ole yhtään tyytyväinen. Huonot postaukset tekee blogista arvottoman ja turhan tuntuisen, joka ei ole todellakaan innostava ilmapiiri uusien blogikirjoituksen loihtimiseen.
Mä olen ollut bloggerissa vuodesta kivi ja kirves, joten bloggaaminen on siinä mielessä aika tuttua ja koettua. Mutta siitäkin huolimatta, että oon aina rakastanut bloggaamista, musta silloin tällöin tuntuu, etten aina ihan handlaa tätä hommaa, en kirjoittamista enkä etenkään kuvien ottoa. Ja kuvien otto kun on ollut mulle aina luontevaa ja ihanaa puuhaa. Mä oon aina rehannut kameraa joka paikkaan siitä lähtien, kun sain mun ensimmäisen digikameran. Ekan järjestelmäkameran - jonka sain joskus about 5 vuotta sitten -, kautta oon kuvaillut yhä enemmän ja enemmän, ja kuvien ottamisesta on tullut silloin eräänlainen harrastus, mitä se on vielä tänäkin päivänä. Syy kuvailuun on kuitenkin muuttunut, ja intohimo hiipunut, kun kuvia oon ruvennut julkaisemaan (erityisesti tämän blogin) blogi-tarkoitukseen. Musta on tuntunut, etten ole tarpeeksi hyvä kuvaamaan, eikä mun kuvani ole tarpeeksi hyviä, vaikka tiedän, että se ainakin osaksi on valetta. Mä en todellakaan haluaisi lopettaa kuvailua sen takia, että en oo tarpeeksi varma mun taidoista.
Hiljaiselo on ollut vapauttavaa, kun ei ole tarvinnut kohdata lukemattomia bloggaukseen liittyviä murheita, jotka on kasvanut suuriksi mun pääni sisällä. Mä olen niitä aikani pakoillut ja karttanut, mutta täytyyhän ne joskus kohdata, jos mä vielä aijon jatkaa bloggaamista. Mä tiedän, että bloggaaminen voi silloin tällöin olla raskauttavaa, oon kokenut sen, mutta mä en todella halua luovuttaa tämän blogin suhteen. Kysymys kuuluukin: Haluanko mä jatkaa? Mä luulen, että haluan. Ja ehkä mä jatkan entistä vahvempana, viisaampana ja idearikkaampana. Mä tahdon ajatella tän ikään kuin uutena alkuna mulle ja mun blogille. Uusi mahdollisuus.
Jos siis lähdettäis yhdessä täyttämään sitä uudenvuodenlupausta, jonka kohta kymmenen kuukautta sitten annoin?
GIFin kuvat: We heart it
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti