Oriflamen uutukaisia

Syyskuun 19. päivä mä olin Oriflamen Syysbrunssilla hotelli Almassa soittamassa pianolla taustamusiikkia. Tämä tapahtuma oli siis brunssi asiakkaille, jonka aikana esiteltiin Oriflamen erilaisia tuotteita, tarjouksia ja vinkkejä etenkin näin syksyksi. He olivat myös värvänneet ohjelmaa ja viihdykettä, sekä arvontoja. Tosi hauska tapahtuma, itsekin sieltä parisen vinkkiä nappasin mukaani kotiin, mutta niiden lisäksi mä sain palkkiona paketillisen Oriflamen tuotteita! Niitä oon nyt sitten saanut tässä semmoiset kaksi viikkoa testailla ja nyt ajattelin listata ne kaikki tähän teille, sillä mä olen todennut kaikki tosi hyväksi. Toivottavasti saatte jotin vinkkiä ja täytettä meikkipusseihinne! Toisin sanottuna, tässä siis teille ostoslista!

 

 

1. Käsirasva

Tää käsirasva imeytyi älyttömän nopeaa, mutta sen lisäksi se levittyi tosi helposti eikä jäänyt tahmeaksi. Vielä mä en ole tätä niin aktiivisesti käyttänyt, kun kädet ovat vielä näin alkusyksystä ihan hyvävointiset, mutta varmasti kun syksy ja talvi lähestyy pääsee tämä hyvään tarkoitukseen! Palataan asiaan sitten. Myös mieto, lähes "mitätön" haju on plussaa, koska mä en tykkää, jos käsirasva kauhean voimakkaasti tuoksuu.

 

2. Huulirasva

Tää huulirasva oli tosi pehmeän täyteläistä, minkä takia mä tästä pidän. Kuitenkin, erityisen lempparin tästä tekee tän huulirasvan ulkoasu, joka on söpöin ikinä! Näyttää ihan pieneltä vaaleanpunaiselta hunajapurnukalta, en kovin montaa samanlaista oo nähnyt. Lisäksi korkissa on joku symboli, jonka tarkoitusta en kylläkään tiedä (olisko Oriflamen joku merkki), mutta se tuo tähän vielä lisää särmää. Tuo huulirasva kulkeekin mulla nykyään aina mukana. Ainoa miinus on se, että tuotetta on vähän hankala saada, sillä sitä tahtoo mennä pitkien kynsien alle, kun on niin pieni suuaukko tuolla purnukalla.

 

3. Kuoriva naamageeli

Mä rakastan kaikkea kuorivaa, siispä tästä pidän paljon! Jälleen kerran aivan ihana ulkoasu, niin söpö! Tuoksuu miedosti vadelmalta, mutta ei liikaa. Tätä mä käytän aina vaihdellen aamuisin ja iltaisin. Pudistaa kasvot älyttömän hyvin! Nuo "jyvät" tässä on aika sopivan kokoisia, ei liian pieniä eikä liian suuria. Aina on hyvä, että jyvät on tarpeeksi isoja ja niitä on mutuenkin tarpeeksi paljon, jotta kuorinta tuntuu oikeasti kuorinnalta, eikä siltä, että naamassa olisi vain pientä hiekkaa. Tässä jäävät kuitenkin ehkä vähän liian pieniksi ja vähäisiksi mun makuun, mutta pidän silti kovin.

 

4. Puhdistusgeeli

Tämä puhdistusgeeli tuoksuu maailman parhaalta! Tosi raikas ja makea, vähän ehkä päärynäinen tuoksu. Kun tätä levittää naamaan tuoksuu se nenään tosi ihanalta. Muuten kiva koostumus, mutta tää geeli vaahtoaa aina vähän, kun sitä hieroo naamaan, mistä mä en yhtään tykkää. Sitä on aina hankalampi pestä pois! Muuten kyllä ison plussan ansaitsee tämäkin! Etenkin tuon kuorivan geelin kanssa käytettynä ihosta tulee todella pehmeä, sileä ja puhdas.

 

5. Suihkugeeli

Mulla on ollut aikaisemmin toinen eri tuoksuinen, samanlainen suihkugeeli (kuoriva kylläkin), josta mä tykkäsin tosi paljon. Tämä on aivan yhtä hyvää luokkaa! Sopii hyvin jokapäiväiseenkin käyttöön, kun kuorivat suihkugeelit on tarkoitettu ehkä vähän vähemmälle käytölle. Tää puteli on kivan kokoinen, sillä siitä riittää pitkäksi aikaa. Tuoksu on tosi hedelmäinen, tosi raikas, tykkään!

 

6. 5 in one ripsiväri

Mulla on ollut tosi monta erilaista Oriflamen ripsiväriä, joista kaikista oon tykännyt. Kuten toisissa, on tässäkin tosi siro ja ohut harjasosa. Sillä saa tosi hyvin eroteltua ripset, eikä ne tartu liiaksi yhteen. Mä laitan yhden kerroksen ainoastaan, joka riittää todella hyvin. Toki aluksi on hankala saada oikeaa kuvaa ripsiväristä, kun harjaan tulee usein vähän liikaa tuotetta, jolloin lopputulos saattaa olla vähän suttuinen. Siksi täytyy yhtä ripsiväriä käyttää vähän kauemmin, jotta saa oikein lopullisen arvion. Tää on kuitenkin ainakin vaikuttanut tosi, tosi hyvältä!



hopefully THE BEGINNING OF SOMETHING AWESOME

HEIPPA

Pitkän pitkä tauko, syvä hiljaisuus ja jäykät sormet näppäimistöllä on tainneet olla kuluneiden, lähemmäs kolmen kuukauden teema. Mä olen elänyt hiljaiseloa puolet kesälomasta aina tähän päivään saakka, mikä tuntuu aivan uskomattoman pitkältä  ja hurjan häveliäiseltä ajanjaksolta täällä blogin puolella. Mä tiedän, että oon ollut aivan kauhea bloggaaja, kun olen pitänyt näin suurta taukoa, jonka välissä on tullut muutama blogiteksti. Tämmöinen tauko ei ollut koskaan mun tarkoitus, eikä milloinkaan suunnitteilla. Mä yhä rakastan bloggaamista, toden totta, oon tehnyt sitä niin kauan. Kuitenkin niinä harvoina kertoina kun mä olen edes saanut aikaiseksi avattua mun tietokoneen, mä olen vain selaillut kaikkea turhaa välittämättä mun blogista lähes yhtään. Monen monta kertaa mä olen käynyt kurkkaamassa kuinka monta viikkoa ja päivää viime postauksesta on, ahdistunut ja sulkenut välilehden. Mä en edes haluaisi tietää, kuinka monta kertaa näin on käynyt. Tämän jälkeen mä olen vain niellyt häpeäni ja jatkanut turhaa selailua.

 

Tosi pitkään mun päässä pyöri vain negatiivisia asioita, mitä tulee blogiin, sinne postaamiseen ja kirjoittamiseen. Mua ainoastaan ahdisti ajatus siitä, että mun olisi pitänyt kirjoittaa tänne jotain. Ajatukset siitä, ettei mun postaukset ole tarpeeksi kiinnostavia tai luettavia masensi mua ja laski mun bloggausintoa tosi paljon. Kuvat tuntui olevan tosi epätarkkoja, huonolaatuisia ja teksti tönkköä ja väkisin väännettyä. Joka kerta kun mä otin varta vasten blogiin kuvia musta tuntui, että ne on huonoja, enkä mä tule niitä julkaisemaan, mihinkä aina suurin osa blogikirjoituksista tyssäs. Yhdessä kuvassa on ollut liian hämärä valaistus, toisessa kirkas. Jossain on ollut huono asettelu ja toisessa liikaa sisältöä. Aina jotain vikana, vaikka kuva kelpaisi. Kaikki tökkii. Ei hyvä, ei hyvä, ei ei ei. Uutta kuvaa putkeen, uudi yritys. Mutta jotenkin se delete-nappula aina hävitti kaikki kuvat ja kamera lensi takas hyllylle.

 

Voi postaamattomuus... Kun mä vähän tarkemmin olen ajatellut, mä luulen tämän kyseisen postaamattomuuden johtuvan paljolti myöskin siitä, että postausideoiden suunnalta mulla ei ole tullut minkäänlaista inspiraatiota. Ja jos onkin, ei sen potentiaali ole tänne asti yltänyt. Välillä musta on tuntunut, että tää blogi ei ole mun oma, vaan hyvinkin tekopyhä, jonne mun on täytynyt pakolla kirjoittaa jotain, mikä ei edes mua itseä kiinnosta. Musta on tuntunut, että oon kadottanut yhteyden mun blogiin stressin ja kirjoittamispaineiden takia. Tää on kuitenkin hyvin kinkkinen aihe, sillä mun mieliala vaihtelee niin suuresti, kun tullaan ylipäänsä bloggaamiseen. Toisena päivänä saatan kirjoittaa monta postausta etukäteen innon vallassa, toisena julkaisen huonosisältöisiä, aiheettomia ja laaduttomia yritelmiä, joihin en ole yhtään tyytyväinen. Huonot postaukset tekee blogista arvottoman ja turhan tuntuisen, joka ei ole todellakaan innostava ilmapiiri uusien blogikirjoituksen loihtimiseen.

 

Mä olen ollut bloggerissa vuodesta kivi ja kirves, joten bloggaaminen on siinä mielessä aika tuttua ja koettua. Mutta siitäkin huolimatta, että oon aina rakastanut bloggaamista, musta silloin tällöin tuntuu, etten aina ihan handlaa tätä hommaa, en kirjoittamista enkä etenkään kuvien ottoa. Ja kuvien otto kun on ollut mulle aina luontevaa ja ihanaa puuhaa. Mä oon aina rehannut kameraa joka paikkaan siitä lähtien, kun sain mun ensimmäisen digikameran. Ekan järjestelmäkameran - jonka sain joskus about 5 vuotta sitten -, kautta oon kuvaillut yhä enemmän ja enemmän, ja kuvien ottamisesta on tullut silloin eräänlainen harrastus, mitä se on vielä tänäkin päivänä. Syy kuvailuun on kuitenkin muuttunut, ja intohimo hiipunut, kun kuvia oon ruvennut julkaisemaan (erityisesti tämän blogin) blogi-tarkoitukseen. Musta on tuntunut, etten ole tarpeeksi hyvä kuvaamaan, eikä mun kuvani ole tarpeeksi hyviä, vaikka tiedän, että se ainakin osaksi on valetta. Mä en todellakaan haluaisi lopettaa kuvailua sen takia, että en oo tarpeeksi varma mun taidoista.

 

Hiljaiselo on ollut vapauttavaa, kun ei ole tarvinnut kohdata lukemattomia bloggaukseen liittyviä murheita, jotka on kasvanut suuriksi mun pääni sisällä. Mä olen niitä aikani pakoillut ja karttanut, mutta täytyyhän ne joskus kohdata, jos mä vielä aijon jatkaa bloggaamista. Mä tiedän, että bloggaaminen voi silloin tällöin olla raskauttavaa, oon kokenut sen, mutta mä en todella halua luovuttaa tämän blogin suhteen. Kysymys kuuluukin: Haluanko mä jatkaa? Mä luulen, että haluan. Ja ehkä mä jatkan entistä vahvempana, viisaampana ja idearikkaampana. Mä tahdon ajatella tän ikään kuin uutena alkuna mulle ja mun blogille. Uusi mahdollisuus.

 

Jos siis lähdettäis yhdessä täyttämään sitä uudenvuodenlupausta, jonka kohta kymmenen kuukautta sitten annoin?

 

GIFin kuvat: We heart it